Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2019.

TJK - VIIKKO 4

Kuva
Tiistaina aamuni alkoi hyvin tutuksi tulleella tavalla, eli patjan pyyhkimisellä, hallin ja pukkareiden  imuroimisella, kassan ja oven avaamisella. Järjestin ja täytin myös aikani kuluksi limpparikaapin. Tänään ei ollut kauheasti ohjeistamista, kun oli sen verran hiljainen päivä. Työaikani oli 12-19 Keskiviikkona oli hyvin hiljainen päivä auringonpaisteen ja keväisen ilman takia, joten päivä oli aika hiljainen. Pyyhin ensinksi patjan ja imuroin matot. Laitoin myös kenkähyllyyn kengät, jotka olivat jääneet eilen laittamatta hyllyyn. Päivän aikana ei oikeastaan tarvinnut olla kassalla juurikaan tai opastaa. Pesin ja pyyhin kenkähyllystä myös kaiken pölyn ja lian, sekä järjestin kengät hyllyyn oikean parin kanssa oikeaan laatikkoon siististi. Työaikani 12-19 Torstaina taas aamusta pyyhin patjan ja avasin kassan. Olin kassalla jonkun verran myös, ja ohjeistin muutaman kerran. Juttelin ja neuvoin tänään kuntokiipeilijöiden kanssa, joka oli mukavaa. Työaikani oli 12-19. Perjantaina oli

TJK - VIIKKO 3

Kuva
Maanantaina  ei ollut kauhean paljon ohjattavia asiakkaita, joten enimmäkseen opastin kenkien valitsemisessa ja otin liikuntalukkarilaisten tietoja ylös ja otin kassaa kun tarvitsi. Työaikani oli 11-18. Tiistaina tulin ensimmäisenä paikanpäälle ja laitoin valot päälle. Tänään kävi koululaisryhmä, jota en kuitenkaan ohjeistanut vaan seurasin sivusta, miten se eroaisi, mutta ei eronnut juurikaan mitenkään. Enemmän piti kuitenkin rauhoitella porukkaa ja puhua paljon kovemmalla äänellä. Otin myös kassaa ja ohjeistin. Leikkasin myös uusille reiteille reittilappuja ja myös kuntoilupatjoja Kuntokiipeilyä varten. Työaikani oli 12-19. Keskiviikkona aamuni alkoi tavallisesti patjan pyyhkimisellä ja kenkähyllyn järjestelyllä. Päivän aikana olin kassalla, kuuntelin vähän lisää ohjeistuksia ja ohjeistin itse. Katsoimme myös alkupäivästä kiipeilykilpailuja. Työaikani oli 12-19. Torstaina aamusta imuroin hallin ja pyyhin patjan. Päivän aikana seurasin kun Eetu rakensi uutta reittiä, olin kassall

TJK - VIIKKO 2

Tiistaina oli viikon ensimmäinen työpäivä, joka alkoi kuten tavallisesti patjan pyyhkimisellä ja hallin ja pukkareiden imuroimisella. Päivän aikana olin taas kassalla, tein uuden seinän nimiehdotuskilpailuun osallistumislappuja, sekä seurasin uusien kiipeilyreittien tekoa ja päivä meni nopeasti. Työaikani oli 12-19. Keskiviikkona oli uuden kiipeilyseinän avajaiset, jonka vuoksi porukkaa oli ehkä jonkun verran enemmän kuin normaalina arkipäivänä. Kun tulin sain taas heti ruveta pyyhkimään patjaa, nyt oli taas vähän enemmän tekemistä siinäkin kun puolia hallista ei ole remontin aikana juurikaan pyyhitty. Sain taas olla kassalla ja seurata ohjeistuksia. Nyt pikku hiljaa alkaa tuntumaan, että kohta se onnistuu itseltäkin. Työaikani oli taas 12-19. Torstaina Päivi kävi aamupäivästä täällä. Sen jälkeen pyyhin normaalisti patjan ja imuroin matot ja pädit. Päivä oli kokonaisuudessaan aika hiljainen, joten oli paljon aikaa kiipeillä ja tutustua uusiin reitteihin, myös katsomalla muiden kiip

TJK - VIIKKO 1

Kuva
Maanantaina aloitin tjk jakson Kiipeilykeskus Hänkissä  Hämeenlinnassa. Ensimmäisenä päivänäni tutustuin työympäristööni ja työkavereihin. Ensimmäinen päivä oli hyvin rauhallinen kun Hänkki ei ole edes virallisesti auki maanantaisin. Sain aluksi tutustua turvallisuus ohjeisiin ja kiipeillä, jotta minulla on kokemusta siitä mitä myyn. Minulle tuli yllätyksenä, että täällä voi myös järjestää syntymäpäiviä ja sain tutustua myös siihen. Kävimme perehdytyksiä läpi myös. Tiistaina jatkoin tutustumista, enimmäkseen kassan käyttöön, joka oli yllättävän helppo käyttää vaikkakin erilainen kun mitä ennen olen käyttänyt. Kuuntelin paljon ohjeistuksia, jotka kerrotaan ensikertalaisille, jotta osaisin itsekkin ohjeistaa. Keskiviikkona jatkoin kassalla työskentelyyn tutustumista ja se alkaa tuntua jo hyvin helpolta, joten voin tehdä sitä myös yksin. Kuuntelin taas ohjeistuksia ensikertalaisille. Nyt osaan jo ohjeistaa kiipeilykenkien valinnassa. Myös kannustin asiakkaita (varsinkin ensikertalais