Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2018.

VIIKKO 1

Oon työssäopissa kauppakeskus Goodmanin Café il Mondossa. Tällä viikolla töissä suurin osa mitä tein oli tutustumista kahvilan tapoihin toimia. Opettelin salaattien tekoa, tyhjensin ja täytin tiskikoneita ja huolehdin salin kunnosta ylipäätänsä. Opettelin myös käyttämään kahvilan kassakonetta, joka on mielestäni aika hankala oppia heti. Palvelin asiakkaita viemällä heidän ruokansa pöytiin ja seisomalla kahvilan päädyssä tervehtien ihmisiä iloisesti kuuluvalla äänellä. Mun työvuorot suunniteltiin siten, että olen ma, ke ja pe 9-16 töissä ja ti ja to 11-18 tai 12-19. Tykkään itse ehkä enemmän noista aamuvuoroista, koska sen jälkeen on kokopäivä aikaa tehdä kaikkea muuta toisin kuin iltavuoron jälkeen. Oon kuitenkin iloine, että mulla on myös iltavuoroja jotta saan nähdä miten silloin toimitaan ja onko mikään erilaista kuin aamulla ja iltapäivällä.