Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2018.

PEREHTYMINEN TYÖSSÄOPPIPAIKKAAN

Olen työssäopissa Hämeenlinnassa kauppakeskus Goodmanissa kahvila Café Il Mondossa. Kahvilan ovat perustaneet Mahmut Tekes ja hänen vaimonsa Eevi Tekes vuonna 2011 ensimmäiselleen paikalleen kävelykatu Reskalle ja vuonna 2014 kauppakeskus Goodmanissa nykyiselle paikalleen Hämeenlinnassa. Muita kahviloita on Lahdessa kauppakeskus Karismassa ja Vantaalla kauppakeskus Dixissä. Café Il Mondo on iloinen ja odotettu kohtaamispaikka jonka tarkoituksena on tarjota asiakkaille ylivertaisia palvelukokemuksia ja makuelämyksiä, hyödyntäen nykyaikaisia palvelukanavia ja maksutapoja. Il Mondo kerää asiakkailtaan jatkuvasti palautetta ja hyödyntää sitä parantaakseen toimintaansa. Yrityksen työntekijöillä on osalla ammatillinen koulutus, mutta joillain on vain työkokemusta ja sillä pärjää. Ammatillisen koulutuksen jälkeen pitäisi omata taidot omatoimisuuteen ja hyvään motivaatioon. Yrityksen toiminta ja tuotteet ovat aina tuoreita ja sitä seurataan aistien ja omavalvonnan avulla. Henkilökunnalle

VIIKKO 4

Tällä viikolla tein aikalailla samoja asioita kuin ennenkin ja aina kun olin töissä niin olin 9-16 välisenä aikana. Olin tällä viikolla ensimmäistä kertaa lauantaina töissä ja silloin olin 10-17 Goodmanin kesän avaus tapahtuman vuoksi.

VIIKKO 3

Tää viikko meni tosi nopeesti töissä kun torstai oli vapaa ja oli ihan kivoja päiviä. En tällä viikolla oppinut kauheesti mitään uutta mutta tein vitriiniin esille kaikenlaisia leipiä ja se oli kylläkin uusi asia. Haastavinta on ollut ehkä kassalla oleminen, koska kaikki tuotteet eivät ole sieltä oikeilla nimillä ja hinnoilla joten ne pitäisi osata ulkoa ja se on ollut aika vaikeaa. Muuten ei oikeastaan ole mitään kovinkaan haastavaa. Eniten oon ehkä ollut yllättynyt siitä kuinka nopeasti työpäivät menevät, koska kaikki sielä ovat mukavia ja heidän kanssaan on mukava jutella samalla kun tekee töitä.

VIIKKO 2

Tällä viikolla opettelin tekemään jonkun verran eri ruokia kuten muutamia pastoja ja uuniperunan tekoa. Pääsin myös olemaan enemmän kassalla harjoittelemassa sen käyttöä. Sain myös tehdä jonkun verran erikoiskahveja. Tällä viikolla mulla oli ensimmäistä kertaa vuoro 12-19 joten sain nähdä iltaa pidemmälle. Illoissa ei oikein ole paljoa eroa lounas aikaan paitsi silloin on ehkä vähän hiljaisempaa.. illalla myös alkaa keittiön ja salin yleinen siivoaminen kuten lattian pesu ja lakaisu.